16.11.2011

Polttomerkki

Sinun varjosi näin lankeavan
Snowdonian vuorten ylle,
tavoittavan jälkeni lähellä lehtimetsän rajaa

Kolmeen päivään ei matkani varrella peuraa,
ei saukkoa

mutta vielä tunnen tien


Laaksossa odottavat paluutani,
sytyttävät öljylyhtyjen liekit ja
tietävät silti:

en kaipaa laskeutumista,
en suurten tammipuiden vihertävää yötä,
katsetta olkani yli

näillä poluilla kuljin jo kerran

7.11.2011

Unennäkijä

Turhaan sinä istut odottaen nousuvettä,
turhaan niillä laitureilla joilla kaikuvat
hedelmäkauppiaiden huudot


Tiedäthän, emme ole tapaava Córdobassa,
emme liioin Sevillassa

Luvuttomia ovat aamut lähtevien laivojen,
ankkuriketjun äänen ja laskusillan, joka
kumahtaa tavoittaessaan maan

en minä niitä näe
en, vaikka kulkevatkin kasvojeni sivu


Emme ole tapaava Córdobassa,
emme ole tapaava

21.10.2011

Seitsemän haukkaa

Sinertävien vuorten keskellä valvon yötä
joka on poistuva erämaan taakse,
kulkeva edellä pyhäkköön matkaavia miehiä
kapeaharteisia, tummia

kuunnellen heinäsirkkaa,
yksin,
torkahtaen välillä

Yhä nostattaa nuotioni ilmaan
tomua kuivasta maasta

ei sadetta, ei sadetta lainkaan

ja alapuolella vaeltavat eksyneet vuohet,
muistavat ruohon ääntä ja
leiritulien aikaa,
kohottavat päitään


Silmäluomieni takana hiilloksen värit
ja kaukaisten setripuiden tuoksu

odottavat seitsemännen haukan paluuta

13.7.2011

Corsair


Olen nähnyt heidän poistuvan
tammipuisin galeonein puhellen maasta,
jossa matkamme määrä

kuunnellut kumaraselkäisten varjojen askelia
vahtivuoron päättyessä kellon kumajavaan ääneen

Viimeisten kahdeksan päivän aikana vain
murtovettä ja leipää

seuranani satamakapakan valot


Olisipa viiniä ja nahkatuoppeja,
nahkatuoppeja hopeareunoineen

Ocracoke-saaren yössä

3.7.2011

Hänen jälkeensä

Rauhattoman yön päätös lähteä,
sivuuttaa porraskäytävässä hajuveden tuoksu

taemmassa huoneessa keskustelu
jo unohtuneilla kielillä


Ohi portin häivähtää kulkija
harteillaan rikki revitty takki painavana
sateesta ja värittömistä silmäpareista, jotka
holvikaarien alla luopuvat halustaan paeta

Puoliautioiden katujen jälkeen
raiteiden kirskuva ääni liittävä yhteen
mennyttä ja tulevaa,
pysähdys kadunkulmassa

Valkoisen käden heilahdus ja
lähtevän raitiovaunun valot

kuin näkisi itsensä

ja sitten ei enää

18.5.2011

Ei laivaa Sand Islandilla

Halki paljaiden kallioiden
vaeltaa lounaistuuli myöhäisen kalasääsken äänin

ja yhä on oleva aikaa

Neljä vuotta vailla kulkijaa
merten poikki
vailla raakapurjeita
ja kokkapuun jakamaa taivasta


Lasiruutujen takana
valvoo paloöljyn tuoksu
sekoittaen pöydälle läikähtäneen musteen
ja keskeneräisen kirjeen

Myrskylyhtyni turvin
jatkavat varjot hiljaista merenkäyntiään
murtumattomin harjoin

hapuillen seinänviertä,
avautuvan ikkunan puitteita

ja odottaen hetkeä, jona
heittäytyvät yli rantapartaan
herättääkseen nukkuvan kellopoijun



ja yhä on oleva aikaa

10.5.2011

Mylly

Himmeässä valossa kaartuvat
haapapuiden oksat

ylle sillan ja veden,
nukkuvan talon jonka vaiheilla
hiilipölyn tuoksu

Pehmeä on käsivarsilleni
laskeutunut hämärä katsahtaessani tielle


Alla jalkojen virtaavat
tähdet

vapaina ajallisesta

27.3.2011

Sateentekijä

Poissa soihtujen himmeä kajo,
kirjoitukset savitalojen seinissä
ja polut läpi seitsemän kaupungin

pohjavesien levottomuus nyt vain
kalliota ja hiekkaa

Vaikea on kulku halkeilevassa maassa,
saavuttamatonta laulu vuorten yllä

ja taivaanranta yhä kaukana heiltä,
jotka palaamatta jäivät




Lokikirjan viimeinen luku:

Yli aavikon tanssivat varjot

ja yhdeksän kuukauden jälkeen

                                             sade 


näillä tienoilla etäisten pilvien ääni
jonka muistan

5.3.2011

Jungmanni


Myöhäisiltojen ikkunanraoista
pakenevat tarinat ohi nukkuvien kalastajien

yllään helmiä ja aaltojen
hulmuavia harjoja

yksinäisten piipuista nousevaa savua

Satamassa hylättyjen laivojen mastot
vangitsevat valkeapoimuisen valon ja
kohoavien vesilintujen huudot

muiston ajasta ennen meritaisteluita



Täällä olen hylkypuuta navakoituvassa tuulessa,
etääntyvää, en kenenkään omaa

Jotta tietäisit miksi en enää kävellyt,
en niillä kallioilla

joiden alapuolella
ranta kohtaa veden kaltevana

Ja hiekka,
hiekka valuu pois

30.1.2011

Ja vältämme puhetta


Näillä tuulen kuivattamilla teillä
meidän hahmomme piirtyvät pitkinä ja kapeina

välille olemassaolon 
ja viimeisen tunnusteon

Hameidemme viiltohaavat
öljyä ja tervaa,

helmakankaan pysähtynyt liike

Tässä ovat vuodet, 
joiden aikana katsoimme toisaalle


lausu vain sana

9.1.2011

Älä päästä minua lähemmäs

Vailla ääntä liukuivat unet katuja pitkin

alas muuttuvia portaikkoja,
                           onttoja askelmia

                                                    harhaanvieviä

Kaiteille kiertyneiden hahmojen 
peitetyt kasvot välttivät puhetta,
kääntyivät itään

kohottaen vain kätensä


ja osoittivat viimeistä tapaamispaikkaa
jossa maanpaon jälkeiset illuusiot
paljastavat peilikuvasi

terävät piirteensä kätkevän kulkijan
toisten vaeltavain joukossa