Marie

Uneni läpi etääntyvät askeleet,
erkaantuminen

kulkea lattiain poikki
jättää itseni nukkumaan seinänpuoleiseen hämärään

hetkeen päivien väliin

Nojata ikkunaan toisessa huoneessa
tuntea käsivarsien painaumat
kuin ei olisi koskaan lähtenyt

enkä minä ole

Ja alhaalla kadulla sinun kapea hahmosi
valkoiset hihansuut, kirjailtu helma
auenneet hiukset

viipyillen tuulessa

Korkealla kaartuvat kaupungin varjot
sormenpäistäsi kohoava valo, syvä humina
saavuttava minut

hengitän

Ja katulyhdyt särkyvät helähtäen
lasinpalat kuin kevyet hiutaleet,
hidastetuin pyörtein

sade

Välkehtien sinä tanssit,
tanssit yhä paljain jaloin
viimeisiä tunteja

Ja minä ikkunassa
toisessa huoneessa, seinän puolella
odotan herääväni

Keskipäivännäky

Vielä pirstaleisen salmen jälkeen pidin silmällä tuulenpuolta
ja kuuntelin hänen hiljaista lukuaan

kirjasta jonka joskus tunsin

Kenkäni puhdistin kuivuneesta maasta,
liian hienojakoisesta ollakseen sieltä
mistä lähdin, minne olen saapuva

He nukkuivat kannella toisiinsa nojaten
hengittäen raskaasti, kääntyen aaltojen mukana

valveilla vain minä ja lukija
köysistössä linnut

Yhä tähyilen tuulenpuolta,
tähyilen kauppalaivoja,
salviaa ja pistaasipuita

Imanti

Herättyäni sain kuulla olevani Cartagenassa
takanani sata meripeninkulmaa ja
rasiallinen purutupakkaa
nyt vailla merkitystä

Lyijykaivoksen luona tapasin nomadin,
paljasjalkaisen, vaaleaan pellavaan verhotun

Pengermän varjossa kuunteli tarinaani
suljetuin kasvoin, kirjoitti sanoja hiekkaan
savipiipun varrella,
vanhalla kielellä

kysyi, mitä minulle tapahtui

Vastauksen sijaan annoin takkini kahdesta dublonista,
kiristin olkavyön ja käännyin lähteäkseni

puolipäivän levon aikaan
ilmassa jotakin tuttua
kun kauppiaat satamassa ovat vaiti

ja unet
aina yhtä kaukana

Kojootti

Hiljainen on eksyneiden uni pahamaiden alla,
välillä saven ja ruskohiilen
puhkoma salvian juurten

Vain yksi on koira joka ulvoo,
vaeltavaa keltainen sumu joka yli
White Riverin etsien käy

läpi kuivan ruohon
raapiva hengitystä onttojen miesten