28.12.2010

Viimeiseen vaunuun älä katso

Katukiveyksellä palaneita filminauhoja,
jalkoihin takertuvia öitä

joiden läpi kukaan ei tanssinut



Ympärillämme karusellihevosten äänettömyys

ja ohjaksia pitelevät kädet, 
valkoisiin silkkihansikkaisiin verhotut

22.12.2010

Tapeteissa kuollutta valoa

Tämä on talo, jossa esi-isät puhuvat kattokruunuissa vierailla kielillä
sulanutta steariinia kuonoissaan

uunin takana yksitoikkoinen laulu ja murustelevat päästäiset



Marttyyrikertojat sulkakyniensä suojassa eivät tienneet, että
kellarin salaisessa holvissa palavat aikamatkaajien lyhdyt, sammumattomat
minun sytyttämäni


ja labyrinttikäytävillä makuulla hunnutettujen primadonnien varjot


vailla silmiä ja niitä kalpeita kasvoja,
jotka kertovat enemmän kuin hidastettujen huulten liike,
tukahdutettu, mykkä

8.12.2010

Kangastuksia unettomien kaupungissa

Katseet liukuivat yli 
halkeilevien katujen,
kaivoskuilun ja pirstoutuvan lasin

polttivat aukkoja mustaan lumeen


Ja yön railoista kohosi
levottomuus,
laajenevaan silmäterään mahtuva


Valojen hiipuessa näin kuinka 
katonharjojen yllä kaartelivat linnut, 
siivillään pimeyttä kantavat varjot


heidän lävitseen ne lensivät

7.12.2010

Sinun hymysi on yhä sama


Vain sinä näit kuinka
 sisälläni puhalsi tuuli
ikkunoiden ollessa kiinni

Ja minä kerroin satiinipuista,
maailmasta valojen jälkeen

rajasta, jota kukaan ei ylittänyt

Vielä on iltoja, öitä
lehdenohuita