Aamuyön tuntien valuessa hiljalleen
ohi kellotaulun pysähtyneiden viisareiden
minä palaan jälleen siihen samaan uneen,
jossa kaikuvat musiikki ja jalkoihin painunut viini
etäisinä,
kuten seinien muuttuviin varjoihin
kietoutuva siluettini
Ja vielä kerran
unohdun katselemaan kahta tanssivaa tyttöä,
pitkiä ruskeita hiuksia ja
kevyessä tuulessa liehuvaa hametta
näkemättä koskaan heidän kasvojaan
Unen pehmeiden reunojen alkaessa jo häipyä
huomaan vierelläni kaksi lasta
valkoisissa mekoissaan
ja vanhempi, jolla on hämmästyneet silmät
kysyy hiljaa: Miksi he tanssivat yhdessä?
Katson vaiti hämärtyviä seiniä,
katoavien ihmisten viimeisiä ääriviivoja
ja vastaan: Toisella tytöllä ei ole paria.
Ja tiedän, että hän ei ymmärrä.
Minä tiedän, että hän ei ymmärrä.
1 kommentti:
Paljon puhuva uni. Juuri niin kiehtova kuin unien tulee ollakin. Runoihisi perehtynyt lukija ymmärtänee sen sisältämän merkityksen
Lähetä kommentti