Ei laivaa Sand Islandilla

Halki paljaiden kallioiden
vaeltaa lounaistuuli myöhäisen kalasääsken äänin

ja yhä on oleva aikaa

Neljä vuotta vailla kulkijaa
merten poikki
vailla raakapurjeita
ja kokkapuun jakamaa taivasta

Lasiruutujen takana
valvoo paloöljyn tuoksu
sekoittaen pöydälle läikähtäneen musteen
ja keskeneräisen kirjeen

Myrskylyhtyni turvin
jatkavat varjot hiljaista merenkäyntiään
murtumattomin harjoin

hapuillen seinänviertä,
avautuvan ikkunan puitteita

ja odottaen hetkeä, jona
heittäytyvät yli rantapartaan
herättääkseen nukkuvan kellopoijun

ja yhä on oleva aikaa

Mylly

Himmeässä valossa kaartuvat
haapapuiden oksat

ylle sillan ja veden,
nukkuvan talon jonka vaiheilla
hiilipölyn tuoksu

Pehmeä on käsivarsilleni
laskeutunut hämärä katsahtaessani tielle

Alla jalkojen virtaavat
tähdet

vapaina ajallisesta

Sateentekijä

Poissa soihtujen himmeä kajo,
kirjoitukset savitalojen seinissä
ja polut läpi seitsemän kaupungin

pohjavesien levottomuus nyt vain
kalliota ja hiekkaa

Vaikea on kulku halkeilevassa maassa,
saavuttamatonta laulu vuorten yllä

ja taivaanranta yhä kaukana heiltä,

jotka palaamatta jäivät

Lokikirjan viimeinen luku:

Yli aavikon tanssivat varjot

ja yhdeksän kuukauden jälkeen

                                             sade 

näillä tienoilla etäisten pilvien ääni

jonka muistan

Jungmanni

Myöhäisiltojen ikkunanraoista
pakenevat tarinat ohi nukkuvien kalastajien

yllään helmiä ja aaltojen
hulmuavia harjoja

yksinäisten piipuista nousevaa savua

Satamassa hylättyjen laivojen mastot
vangitsevat valkeapoimuisen valon ja
kohoavien vesilintujen huudot

muiston ajasta ennen meritaisteluita

Täällä olen hylkypuuta navakoituvassa tuulessa,
etääntyvää, en kenenkään omaa

Jotta tietäisit miksi en enää kävellyt,
en niillä kallioilla

joiden alapuolella
ranta kohtaa veden kaltevana

Ja hiekka,
hiekka valuu pois