"Minä ajattelen niitä aikoja hyvin usein."
Vaivaantuneita hymyjä, hiljaisia sekunteja.
Irrallisia sanoja, jotka leijuivat ympärillämme
ja karkasivat mykkinä avoimesta ikkunasta, nekin.
Auringon vielä epävarmassa valossa
muistiini heijastui häilyviä varjokuvia,
sinä, minä ja hän,
naapurin kolme Houdinia.
Polkupyöriä ja ilmapalloja,
rantakaislikon sinistä savea ja
paljaita varpaita.
Naapureiden päänpudistuksia,
kun löysimme ne vanhat väriliidut
ja piirsimme kuvia tummaan asfalttiin.
Mummi vakuutti, että vedellä ne kyllä lähtisivät.
Mutta sen jälkeen ei satanut kuukauteen.
Ja iltaisin sälekaihtimien välistä hihitimme salaa.
Ennen unta me lupasimme vielä
nousta yhdessä tuntemattomiin juniin,
valehdella nimemme ja herätä
vieraasta satamasta.
Nähdä Colosseum, Eiffel ja Neuschwanstein.
-Niin minäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti