1.6.2010

Kun valot syttyivät tyhjään teatteriin


Tämä käsikirjoitus on yksi niistä, 
jotka unohdettiin jo vuosia sitten suurten mestarien 
vallatessa teatterien näyttämöt.

Vähitellen yhden elämän sisältävät paperiarkit 
peittyivät ajan kutoman pölyhunnun alle,
sana toisensa jälkeen hiipuen, kunnes jäljelle 
jäi enää vain yksinäinen kaiku.

Käsikirjoituksesta on muistona vielä muutamia osia,
jotka aion nyt kietoa yhdeksi näytelmäksi.
Kaikesta näkemästäni vaivasta huolimatta
päähenkilöstä rakentuva kuva on yhä täynnä 
säröjä ja lähes hämmentäviä ristiriitoja.

Kuten hänen elämänsäkin.

Tämä näytelmä kertoo eräästä nuoruudesta, 
asioista, jotka eivät välttämättä tapahtuneet,
vaikka olisivat aivan hyvin voineet.
Päivistä, jotka verhoutuivat satuihin 
ja kuvitelmiin kuin itsestään.

Sillä todellisuuden ja mielikuvituksen raja on kovin ohut.

Minä en ole kukaan, mutta minä elän silti
jokaisessa tämän näytelmän sanassa.
Kyllä te minut tunnistatte.

3 kommenttia:

Kelvoton kirjoitti...

minä tunnistin sinut.

Varpushaukka kirjoitti...

Arvelinkin niin.

Wiscasset kirjoitti...

Äärimmäisen kiehtova tunnelma ja erinomainen symbioosi laittamasi kuvan kanssa