Ja vaeltavasta usvasta aukeni metsä,
tuntematon
tahmeista langoista kudottu
He eivät odottaneet minua
loittonevat selät,
askelten vaimea kaiku
sarkatakki ja katoavat jalanjäljet
mustassa maassa
Silmäni kasvavat nokihiutaleita
märkiä,
putoavia
Näillä puilla on minun käsivarteni
7 kommenttia:
Olipas ihana, tuli ihan kylmät väreet kun tota koko runoa rupesi kunnolla ajattelemaan.
Haikeasti, surullisesti sanottu. Hylätyksi tulemisen tunne.
Kirjoitat hyvin.
(Pienempänä) lapsena oli aika jolloin näin joka ikinen yö unta, että minulle läheiset ihmiset lähtivät luotani jäämättä odottamaan. Ne vain käveli pois eivätkä kuulleet kun huusin, ja äkkiä en päässytkään liikkumaan.
upea runo, haikea!
ps. http://laura-welcometomylife.blogspot.com/
mandy: Kiitos ♥
Girlygirl: Kiitän. Pitkään aikaan minulla ei ole ollut tuota tunnetta, mutta nyt. Ehkä.
aurinkosuussa: Näin myös lapsena samanlaisia unia; ne olivat hyvin ahdistavia ja pelottavia. Kun kukaan ei kuule. Nyt olen alkanut nähdä niitä jostain syystä uudelleen.
laura: Kiitos.
kirjotat ihan mielettömän upeasti!
J
Oi, kiitoksia paljon! :)
Lähetä kommentti