10.9.2010

Beautiful Blogger

Muutama päivä sitten huomasin yllätyksekseni, että Luurankoja kaapissa -blogin Leena oli antanut minulle Beautiful Blogger -tunnustuksen. Kiitos! Otan haasteen vastaan, vaikka olenkin toivottoman huono listaamaan asioita tai kertomaan itsestäni jotakin edes hieman kiinnostavaa, mitä joku teistä lukijoista ei jo tietäisi. Mutta yritetään.

Ensiksi nämä seitsemän paljastusta:

1. Uskon vakaasti kohtaloon ja siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Monet tapahtumat linkittyvät toisiinsa usein melko erikoisella tavalla.

2. En ole koskaan pitänyt erityisemmin teestä, mutta juon sitä silti lähes joka päivä.

3. Rakastan kävellä maantiellä hämärän aikaan, kun puut erottuvat taivasta vasten enää vain tummina siluetteina.

4. Olen hajamielinen ja minulla on omituinen tapa jättää purukumeja pöydille, tuoleille ja hyllyille, sillä unohdan viedä ne useimmiten roskakoriin.

5. Minua laiskempaa ihmistä saa hakea. Nuorempana esimerkiksi hankin useita kirjeystäviä, mutta kirjoittelu loppui muutaman vuoden (tai kuukauden) jälkeen, kun en jaksanut enää raapustaa mitään mielenkiintoista luettavaa. Minulta on turha odottaa nopeutta juuri minkään asian suhteen.

6. Inhoan puhua puhelimessa ja teeskentelenkin usein olevani jossain muualla.

7. Pidän laulamisesta, mutta en halua tehdä sitä kenenkään kuullen. Usein yksin ollessani harjoittelen muutamia kappaleita ja äänitän myös lauluani silloin tällöin.


Ja nyt pitäisi antaa vielä seitsemälle muulle bloggaajalle palkinto... Valitseminen on kovin vaikeaa, sillä pidän kaikista lukemistani hyvin paljon. En halua tyrkyttää tätä haastetta kenellekään, joten ottakaa se vastaan kuten haluatte. Vedoten pohjattomaan laiskuuteeni perustelen valintani yhteisesti ja joka tapauksessa kommentini olisi jokaisen kohdalla lähes sanasta sanaan sama: seuraavien henkilöiden tapa kirjoittaa on äärimmäisen kaunis, herkkä ja omaperäinen. Myös blogeja koristavat kuvat on valittu hyvin, ja ne tukevat tekstejä onnistuneesti.

1. Musta musta puutarha -blogin elegie

2. Muurahaisten valssin  Kelvoton

3. tähtikartan Lumi

4. Sophie's Secretin Sophie

5. Vihreää teetä Intiasta -blogin Lia

6. i talk to you in my head all the time -blogin maite

7.  Lintuhaaveiden Kettu

7 kommenttia:

alice kirjoitti...

kiitos, hymyilen ♥

Kettu kirjoitti...

Hui kiitos ♥ Lämmitti mieltä kauheastikovasti!

petra kirjoitti...

<3

kiitos ihan hirveän paljon. sinä tosiaan olet kaunis bloggaaja.

Noora kirjoitti...

Kiitos ♥ hohdan ansiostasi

Lia kirjoitti...

Oi kiitos hirmuisesti !
sait hymyn minunkin huulilleni.

viima kirjoitti...

Au kiitos ♥
Hämmentävää, kirjoitat itse niin kovin kauniisti.

Kelvoton kirjoitti...

kiitos hurjan paljon!