Yllä pärekaton tihentynyt hämärä,
paloja kadonneesta metsästä
ja kuusten liikkumattomat oksat
häipyvin ääriviivoin
Olen seinien aikapoluilla virtaava valo,
vaellus läpi menneiden päivien
lattian halkeamien
Kuuntelen näkymättömien pääskyjen
vaimeita siiveniskuja
laipion varjossa, rikottujen ikkunoiden
kalpeassa hohteessa
minussa
